Medialle

Elina Lepomäki on kokoomuksen kansanedustaja. Aikaisemmin hän on toiminut  ajatuspaja Liberan tutkimusjohtajana ja yli 10 vuotta rahoitusalalla asiantuntija- ja johtotehtävissä. Lepomäki on diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri, ja hän on asunut elämänsä aikana neljässä eri maassa. Lepomäki on osakkaana useissa pienissä kasvuyrityksissä ja toimii Liberan hallituksen puheenjohtajana.  Eduskunnassa Lepomäki on puolustusvaliokunnan ja valtiovarainvaliokunnan jäsen. Hän on julkaissut useita yhteiskunnallisia raportteja mm. Euron tulevaisuus -Suomen vaihtoehdot (toim. Vesa Kanniainen) ja ideoimansa sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen Perustili (2013).

Omin sanoin

Synnyin vuonna 1981 Helsingissä. Asuimme vanhempieni ja isoveljeni kanssa rivitalossa radan varressa, Oulunkylässä. Lapsuuteeni liittyy paljon onnellisia muistoja kesistä maaseudulla ja mökillä, kuurupiilosta ja kirkonrotasta naapurin lasten kanssa.

Muutimme Saksaan isän työkomennuksen perässä, kun olin 9-vuotias. Muutto osui Saksojen yhdistymisen aikaan. Vaikken alakoululaisena vielä täysin ymmärtänyt, mitä kylmän sodan päättyminen tarkoitti, oli Saksassa puhaltava ”wind of change”, muutoksen tuuli, myös meille lapsille kouriintuntuva. Paras ystäväni oli Dresdenistä Bonniin muuttanut entinen pioneeri, Kristin, joka osasi lapsen ja sittemmin nuoren kielellä selittää, mitä vapaus ja sen puute tarkoittavat. Aina Haribon nallekarkeista alkaen.

Neljä vuotta Saksassa opettivat minulle paitsi äidinkielen veroisen saksan, myös kulttuurin merkityksen ihmisten elämässä. Kävin ala-asteen katolisessa koulussa, jonka jälkeen siirryin viidennellä luokalla Gymnasiumiin, yläasteelle, joka tähtää lukioon. Yläkoulussa oli luokallani paljon eri maista tulleita lapsia. Parhaisiin ystäviini lukeutui Kristinin lisäksi myös Indonesian suurlähettilään tytär Dhitri. Dhitri työskentelee nykyisin Jakartassa ilmastotutkijana. Kristin pyörittää miehensä kanssa yritystä puoliksi Thaimaasta, puoliksi Saksasta käsin.

Teiniksi kasvaminen oli jännää. Ihailimme amerikkalaisia koripalloilijoita ja aloitimme itsekin tuon harrastuksen. Opettajanamme oli vuosia myöhemmin Suomen ToPossakin pelannut Eric Taylor – maailma on tosiaan pieni. Sain toimia tulkkina, sillä Eric ei osannut saksaa. Itse osasin jonkin verran englantia, sillä olin käynyt amerikkalaisen lastentarhan.

Olin 13, kun muutimme takaisin Suomeen. Oli raskasta jättää hyvät ystävät taakse. Neljässä vuodessa olin kasvanut lapsesta teiniksi. Siirryin Helsingin Saksalaiseen kouluun ja reilut viisi vuotta myöhemmin kirjoitin koulusta ylioppilaaksi suorittamalla saksalaisen Reifeprüfung-tutkinnon. Pääaineeni olivat matematiikka, fysiikka, saksa ja suomi. Sain Siemensin luonnontiedeaineista myöntämän stipendin matematiikasta.

Aloitin vuonna 2000 opiskelut Teknillisessä korkeakoulussa uudessa Informaatioverkostojen koulutusohjelmassa. Vapauden tunne oli uskomaton! Ensimmäinen opiskeluvuosi meni kiertäessä jokainen fuksi-tapahtuma, suorittaessa pääasiassa matematiikan ja ohjelmoinnin peruskursseja ja oman pikkufirman puitteissa kotisivuja tehtaillessa. Toisena opiskeluvuonna pyrin lisäksi Helsingin kauppakorkeakouluun, aloitin työskentelyn TKK:n ylioppilaskunnan lehden päätoimittajana sekä tekniikan tohtorin, Martti Tiurin, osa-aikaisena eduskunta-avustajana. Silloin päätin, että pyrin eduskuntaan tulevaisuudessa, mutta vasta ”eläkepäivillä”. Suunta oli siis tiedossa, mutta hanke aikaistui.

Kokoomuksen jäseneksi olin liittynyt vuonna 2000, käytyäni nuoruuteni ajan erityisesti vihreyttä koskevaa kädenvääntöä pääni sisällä. Markkinatalouden kannattaja olin ollut jo pitkään. Se kumpusi kai alitajunnasta, kun muistan äitini kertoneen minulle jo pienenä matkoista Neuvostoliittoon ja siitä, kuinka ihminen pitää omasta kodistaan parempaa huolta kuin toisen.

Vaihdoin kesällä 2002 pääsykokeiden kautta TKK:lla tietotekniikan koulutusohjelmaan. Vuoden 2003 alussa aloitin työskentelyn Valuatumissa, pienessä ohjelmistofirmassa, joka kehitti osakeanalyysiä tehostavaa sovellusta. Olin hakenut talvella myös Nordeaan kesätöihin, mutta hakuprosessi oli niin pitkä, että olin ehtinyt aloittaa uudet työt jo kauan ennen kuin minulle tarjottiin työtä myös pankista. Päätin jatkaa Valuatumissa, sillä halusin kehittyä ohjelmoijana. Vastasin järjestelmän ”alustan” muuntamisesta silloin uuteen Javan J2EE-teknologiaan.

Kesän jälkeen Nordeasta soitettiin kuitenkin uudestaan ja minulle tarjottiin paikkaa, jossa voisin suorittaa opintoni loppuun. Siirryin loppuvuonna pankkiin ja kirjoitin tietoturvallisuustekniikan pääaineen diplomityöni ja siihen liittyvän koodirungon pankin sisäisestä pääsynhallinnasta ja siihen liittyvästä tietoturvasta. Kesäkuussa 2004 valmistuin diplomi-insinööriksi.

Siirryin pankin sisällä Markets-yksikön korkoanalyytikoksi. Markkinoiden dynamiikka veivät mennessään. Kesällä minulle tarjottiin mahdollisuutta siirtyä Kööpenhaminaan perustettavaan uuteen Corporate Solutions –yksikköön. Tiimi keskittyi pohjoismaisten suuryhtiöiden ja julkisen sektorin toimijoiden riskienhallintaan ja johdannaisanalyysiin.

Ihastuin Köpikseen, boheemiin, itsensä keskieurooppalaiseksi luokittelevaan skandimaahan heti! Vilkas ravintolaelämä ja rento elämäntyyli jättivät jälkensä. Kaupunki on minulle edelleen Tukholmaa läheisempi, vaikka jälkimmäisessä vietin pankkivuosinani myös hyvin paljon aikaa. Suoritin opinnot Kauppakorkeassa loppuun pitkälti Kööpenhaminasta käsin. Pääaineeni oli rahoituksen kansantaloustiede ja graduni käsitteli korkorakenteen ennustamista neuroverkoilla.

Vuonna 2007 siirryin Lontooseen Royal Bank of Scotlandin Global Banking & Markets -yksikön palvelukseen. Vastasin pääomarakenne- ja riskienhallinta-analyyseistä ja –kaupankäynnistä pohjoismaisille vastapuolille. Sain puolen vuoden työskentelyn jälkeen, 26-vuotiaana, ylennyksen johtajaksi (Director), silloin nuorimpana pankkisalissa. Tapasin samana vuonna Lontoossa myös tulevan aviomieheni, suomalaisen Jukan, joka oli entinen kollegani Nordeasta.

Vuonna 2008 alkanut finanssikriisi muutti käsitystäni monesta asiasta. Ensinnäkin, se muutti pysyvästi ajatteluani siitä, mikä on ”too big to fail” vai onko mikään. Ja pitäisikö minkään ollakaan. Luottoluokitusyhtiöille oli toki naureskeltu jo aiemmin – investointipankista käsin katsottuna heidän arvionsa tulivat aina jälkijunassa. Harva osasi kuitenkaan ennustaa kuinka totaalisen pielessä ne olisivat.

Toisekseen, mikä silloin oli perin ”markkinakonsensuksen” vastaista, aloin itse suhtautua yhä kriittisemmin Suomen talousnäkymiin. En luonnollisesti osannut ennustaa Nokian romahdusta tai mitään muutakaan yksittäistä tapahtumaa, mutta yhä tuskallisemmin näytti siltä, että Suomi oli sääntelemässä itseään hengiltä. Kiinnitin huomioni erityisesti työmarkkinoihin, joiden korporatistinen toimintamalli oli räikeässä ristiriidassa yhteisvaluuttaa käyttävän avotalouden taloudellisen reaaliteetin kanssa. Ajattelin, että lähivuosina Suomen olisi valittava jompi kumpi, vapaat työmarkkinat tai oma valuutta. Eurokriisi iski päälle, ja ajatus konkretisoitui.

Milloinkaan ei ole niin isänmaallinen kuin ulkomailla asuessaan, sanotaan. Voin allekirjoittaa lauseen. Jos ruoho ei aidan toisella puolen ole aina vihreämpää, niin itsetyytyväisyyteen meillä suomalaisilla ei ainakaan ole varaa.

Vuoden 2010 lopulla syntyi ensimmäinen lapsemme ja muutin Suomeen. Asetuin ehdolle kevään 2011 eduskuntavaaleissa ja jäin Uudenmaan vaalipiirissä ensimmäiselle varasijalle. Olin vakuuttunut, että tulevalla vaalikaudella olisi Suomen asiat pistettävä kuntoon. Kuinka väärässä olinkaan.

Poliittisen näkemykseni voi tiivistää muotoon ”jokainen olkoon vapaa elämään omaa elämäänsä siten kuin itse haluaa ilman että samalla rajoittaa muiden vastaavaa oikeutta”. Keväällä 2011 syntyi Ajatuspaja Libera. Sen perustivat Petri Kajander ja Gustav von Hertzen. Sain mahdollisuuden kirjoittaa ajatuspajan blogiin silloin tällöin. Samoihin aikoihin tein ensimmäisen enkelisijoitukseni suomalaiseen startupiin.

Kiersin puhumassa kasvuyritysten rahoituksesta ja riskinotosta. Osallistuin sijoittamissani yhtiöissä hallitustyöhön ja/tai auttamaan ensisijaisesti rahoituksessa ja avainhenkilöiden palkkaamisessa. Nykyisin Piilaaksosta käsin toimivassa Transfluentissa toimin aktiivisesti vuoteen 2015 saakka, viimeiset kolme vuotta hallituksen puheenjohtajana. Sitten eduskuntatyö vei kaiken ajan.

Vuoden 2012 lopulla Liberan johto uudelleenorganisoitiin. Aloitin ajatuspajan tutkimusjohtajana maaliskuussa 2013. Pelkästään vuoden 2013 aikana ehdimme uudistaa Liberan verkkosivut ja julkaista legendaariset raportit Umpikujassa – aika on ajamassa ammattiyhdistysliikkeen ohitse sekä Perustili – toimeliaisuuteen, työllistämiseen ja säästämiseen kannustava sosiaaliturvan kokonaisuudistus. Kun nousin kesällä 2014 eduskuntaan Jyrki Kataisen aloitettua komissaarin työt, jouduin jättämään tutkimusjohtajan paikan. Siirryin Liberan hallitukseen ja vuoden 2015 huhtikuusta lukien olen toiminut hallituksen puheenjohtajana.

Olen aina pitänyt kirjoittamisesta. Nuorena haaveilin toimittajan ammatista. Sain esimakua toimittajan työstä kirjoitellessani ja kääntäessäni lukioaikana lyhyitä artikkeleita Suomen taloudesta saksalais-suomalaisen kauppakamarin lehteen. Isäni on ollut toimittaja koko uransa ja äitini viestintäalalla yrittäjänä. Ylioppilaskunnan lehtien lisäksi sain palkkaa kirjoitustyöstä myös toimiessani vuoden 2001 Taloussanomien kesätoimittajana. Näen toimittajan arjessa yhtäläisyyksiä markkinoilla toimimiseen. Informaatiotulva on valtava ja tieto on puristettava rajoitetussa ajassa muita hyödyttävään muotoon.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa sain 6541 ääntä ja mandaatin aloittaa toisen kauden kansanedustajana. Olen Valtiovarainvaliokunnan, sen verojaoston ja kunta- ja terveysjaoston sekä Suuren valiokunnan jäsen.

Perheeseemme kuuluu tätä nykyä tarha- ja esikouluikäiset lapset sekä 16-vuotias tytär mieheni aikaisemmasta liitosta. Vietämme kaiken liikenevän vapaa-ajan maapaikallamme Etelä-Hämeessä. Siellä aika menee kasvimaan ja pihapiirin kunnostustöissä. Parasta mitä tiedän on laittaa ruokaa isolle porukalle, perheelle ja ystäville. Maalaislounaita nautitaan iltapäivästä iltamyöhään saakka. Aamupäivisin käydään keleistä riippuen joko hiihto- tai metsäretkillä.

Keittiössä kaikki lähtee tuoreista raaka-aineista. Kokkaaminen on paras tapa tyhjentää ajatukset arjen kiireistä ja käyttää töistä ylijäävää luovuutta. Sen verran marttaa minussa asuu, että kaapissa on aina ruokaa pariksi viikoksi. Vastaavasti olen huono heittämään ruokaa roskiin. Olen viime vuosina myös innostunut sienestämisestä ja yrittänyt tartuttaa innostusta myös lapsiin. Toistaiseksi vaihtelevalla menestyksellä.

Ensimmäinen tulosvastuullinen esimiestehtäväni oli päätoimittajan pesti Otahuudossa ja sittemmin Polyteekkarissa, jossa toimin vastaavana päätoimittajana. Sittemmin johtajan tehtävät ovat laajenneet työelämän eri tehtävissä, aina startup-yrityksestä suuren pankin pieneen tiimiin. Minulla on ollut etuoikeus työskennellä opiskeluajoista lähtien asiantuntijaorganisaatioissa, joissa osaamista on arvostettu hierarkian kaikilla tasoilla.

Olen pohtinut paljon johtamista ja sitä, kuinka on tärkeää antaa jokaiselle työntekijälle oikeanlaista vastuuta mahdollisimman paljon. Tässä on yhtymäkohtia myös yhteiskunnalliseen ajatteluuni: vapaus ja ensisijainen vastuu olkoon aina ihmisellä itsellään. Jos ei koe voivansa vaikuttaa omaan ja läheistensä hyvinvointiin, tekemiseltä putoaa herkästi pohja pois. Myös työpaikoilla on lähdettävä läpinäkyvästä sopimisen kulttuurista. Heikompaa osapuolta pitää aina suojella - muttei työttömäksi asti.

Kuva käytettäväksi: